20.1.06

Viirus

Menipä päivänä muutamana Mutikaisen muori tohtoriin valittamaan kipeää kurkkuaan.
Tohtori sitten aikansa tähyili kurkkuun, kuunteli keuhkoja ja totesi lopulta:
-Kyllä se taitaa olla joku viirus.

Tähän muori sisuuntuneena:

-Ei miu viirus mittää vikkaa oo, kurkku se miul on kipiä!


Anteekkia

Antiikkikauppias tuli maalaistaloon. Hän huomasi heti, että
kissankuppina käytetty posliinivati oli vähintään tonnin arvoinen. Hän
ajatteli, ettei pöljä talon isäntä varmaankaan tiennyt vadin
todellista hintaa ja alkoi kehua kissaa.
- Onhan se komea kissa, isäntä myönteli.
- Myytkö kissasi satasella? antiikkikauppias ehdotti.
- Ilman muuta, isäntä ilmoitti ja kaupat syntyivät heti.
- Kai minä saan tuon kupin kaupanpäällisiksi? antiikkikauppias ehdotti
mielestään ovelasti.
- Ei tule kuuloonkaan, isäntä naurahti, se on hyvä vati. Olen myynyt
sillä jo 12 kissaa.


Satulannuppi

Nuoren sievän naisen auto oli hajonnut syrjäseudulla. Paikalle osui onneksi mies joka sanoi olevansa parin kilometrin päässä sijaitsevalta ratsastuskoululta, ja lupasi viedä naisen sinne jotta tämä voi soittaa huoltoasemalle. Nainen nousi hevosen selkään miehen taakse ja kietoi kätensä miehen ympärille. Hevonen lähti hölkkäämään.
Oli ratsastettu pari minuuttia kun mies alkoi oudosti huohottaa. Hänen hengityksensä kävi yhä raskaammaksi ja lopulta häneltä pääsi vaikerrus.
Nainen oli ihmeissään, muttei kysynyt mitään. Taas kun oli jonkin aikaa ratsastettu, mies alkoi huohottaa, mikä hetken kuluttua päättyi vaikerrukseen.
Tämä toistui vielä kolmannenkin kerran ennen kuin päästiin ratsastuskoulun pihalle. Mies oli silloin ikään kuin kasaan lysähtänyt. Joku vanhempi nainen tuli vastaan, katsoi ihmeissään miestä ja huudahti tytölle:
- Mitä herran tähden te olette tehnyt meidän Pentille?
- Minäkö? tyttö ihmetteli. - En yhtään mitään. Minä olen vain istunut hänen takanaan ihan hiljaa ja pitänyt kiinni satulannupista.


Avioparin arkea

Mies katselee televisiosta urheilua ja vaimo tulee siihen eteen
kekkaloimaan ja riisumaan vaatteitaan.
- Voisitkos mennä lajittelemaan niitä pyykkejä
siitä jonnekin muualle?


Naisaen ja miehen suihkurituaalit

Näin nainen käy suihkussa.

1. Riisuu vaatteet ja laittaa ne
pyykkikoriin - jaetteluna valko
ja kirjopyykkiin.
2. Pukee päällensä kylpytakin ja
menee kylpyhuoneseen. Matkalla
hän kohtaa poikaystävänsä,
kiristää vähän kylpytakkia ja
puolijuoksee loput matkasta.
3. Jää seisomaan peilin eteen ja
tarkistelee itseään tarkasti.
Rentouttaa vatsaansa ja valittaa,
kun hänestä on tullut niin lihava.
4. Menee suihkuun, ottaa esille
kasvojen, käsien, jalkojen ja
selän pesusienet!
5. Pesee hiukset
erikoisshampoolla, joka sisältää
avokaadoa, hunajaa ja 83
vitamiinia!
6. Pesee hiukset uudestaan
samalla shampoolla!
7. Käyttää erikoishoitoainetta,
joka sisältää avokaadoa ja
hunajaa, antaa sen vaikuttaa 15
min.
8. Pesee kasvoja tarkasti 10 min
sikakalliilla saippualla, joka
sisältää omenoita. Sen jälkeen
kasvoilla on sama väri kuin
keitetyillä ravuilla.
9. Pesee kehon toisella yhtä
kalliilla saippualla, joka
sisältää pähkinöitä ja
viinimarjoja.
10.Tämän jälkeen hän huuhtelee
hoitoaineen pois - tämä kestää 10
min. Hänhän haluaa vain ollavarma, että kaikki hoitoaine on
poissa, muuten hiuksista tulee
raskaita ja litteitä.
11.Ajaa kainalo- ja säärikarvat.
12.Kirkuu, kun poikaystävä -
leikillään - sammuttaa
lämminvesihanan.
13.Sammuttaa suihkun.
14.Ravistaa kaiken veden pois
päältään suihkussa.
15.Astuu suihkusta ulos Afrikan
kokoisessa pyyhkeessä
kuivattaakseen kehon.
16.Käärii hiukset
superimutehoiseen pyyhkeeseen.
17.Menee takaisin makuhuoneeseen
edellä mainitussa kylpytakissa.
18.Kohtaa poikaystävänsä
matkalla, kiristää kylpytakkia
lisää ja juoksee huoneeseen.
Käyttää 1,5 tuntia pukemiseen.

Näin mies käy suihkussa.


1. Riisuu vaatteet, kun hän istuu
sängyllä, levittää vaatteensa
ympäri lattiaa.
2. Kävelee alastomana
kylpyhuoneseen. Matkalla kohtaa
tyttöystävänsä, ylpeänä näyttää
munansa ja huutaa kuin elefantti.
3. Jää seisomaan peilin eteen ja
vetää mahansa sisään. Tarkistaa
munansa koon, rapsuttaa pallejaan
ja sen jälkeen haistaa käsiään.
4. Menee suihkuun.
5. Ei etsi pesusientä, koska hän
ei moista käytä.
6. Pesee kasvot hänen
myrkynvihreällä saippualla.
7. Pieraisee ja repeää nauruun,
koska kylpyhuoneessa on mukava
kaiku.
8. Rauhoittuu, mutta repeää kohta
taas nauruun kuin haju savuttaa
hajuaistin.
9. Pesee sukukalleudet ja
ympärillä olevan alueen.
10.Pesee perseen saippualla ja
jättää vähän karvoja saippuaan.
11.Pesee hiukset jollain
shampoolla eikä käytä
hoitoainetta.
12.Tekee punkkari kampauksen.
13.Ihailee uutta hiusmuotiaan
peilissä
14.Kusee tyytyväisenä kaivoon
suihkussa.
15.Huuhtelee shampoon ja saippuan
ja astuu heti pois suihkusta,
mutta ei huomaa, että oli
jättänyt vetämättä suihkuverhoa
eteen kun meni suihkuun.
Joten nyt koko kylpyhuone -
vessapaperia myöten - on
läpimärkä.
16.Kuivattaa itseään nopeasti ja
kevyesti.
17.Katsoo taas peiliin ja
jäykistää lihaksensa ja tarkistaa
munansa koon.
18.Unohtaa sammuttaa valon
jälkeensä.
19.Menee takaisin makuuhuoneeseen
pieni pyyheliina ympärillään.
Kohtaa tyttöystävänsä matkalla,
repii heti pyyhkeen pois ja
näyttää ylpeänä munansa ja huutaa
kuin elefantti.
20.Heittää märän pyyhkeen
sängylle ja antaa sen olla, pukee
päällensä 2:ssa minuutissa.


Hampurilaisen tilaus kuopiolaisittain

Tapahtui kuopiolaisessa hampurilaisravintolassa
Ja mitäs teille?
Mitteepä tässä, kiitos vuan kysymästä.
Tarkoitan siis, mitä te syötte?
Purkkoo, tästä on kyllä jo maku männy.
Mutta mitä te tilaatte nyt?
Savon Sanomii ja Aku Ankkoo, mutta nyt ottasin hampurilaesen.
Selvä. Ja minkähän hampurilaisen?
No eikös se ou se systteemi, jossa on pihivi ja kaks kuorta.
Pitäishän se teijän tiällä tiettee.
Syötkö täällä?
Sillon tällön harvakseltaan.
Öh... siis syötkö täällä nyt tällä hetkellä?
Purkkoo vuan eilleen, mutta maku, se on kyllä jo männy.
Puhun tilaamastasi hampurilaisesta. Tuleeko se mukaan?
Kah, jos se vuan tahtoo.
Siis otatko mukaan?
Tule vuan jos halluut.
Selkeä kysymys: syötkö tilaamasi ruoan täällä?
Onko siellä tilloo? Uattelin kyllä että tuolla pöyvässä...
Hyvä on. Saako laittaa kaikki mausteet?
Jos ne vuan mahtuu, vähä kyllä eppäilen.
Eli: kaikkia mausteita vai ei kaikkia mausteita?
Joo... mutta kanelin suap jättee poikkeen.
Eipä sitä kyllä yleensä... no, kaikkia muita saa siis panna?
No sehä olj muute aeka suora ja hävytön kysymys, hävetkkee nyt
vähäsen.
Voi helvetti teidän kanssa!
Vai niin, jotta tällasta palvelluu. Taijanpa sitte jättee
tilloomata ja hakkee torilta muikkukukon.


18.1.06

Sukset

Kumpaa sukupuolta sukset ovat?
Kuulemma naisia.
Vako alla, nokka pystyssä,
käyttävät siteitä ja tarvitsevat toimiakseen
liukuvoidetta, sauvaa ja lopuksi monoa.


Sukulaiskansat

Olin ravintolassa syömässä. Saatuani lautasen eteeni vedin pitkänpuoleisen ruokaryypyn pöytääni tuodusta viinapullosta.
Kun laskin pulloa takaisin pöydälle, kiiruhti tarjoilija luokseni ja kysyi: Are you finish?
Sipaisin kutrejani ilahtuneena ja vastasin: Yes, I really am!
Tarjoilija hymyili nätisti ja sieppasi lautaseni mukaansa, häviten jonnekin
keittiön suuntaan.
Join hölmistyneenä viinapullon loppuun -olin pitänyt siitä kiinni koko
välikohtauksen ajan, eikä tarjoilija näinollen ollut riistänyt sitä minulta.
Aamulla minulla oli kankkunen ja kauhea nälkä.
Menin samaan ravintolaan. Kun olin saanut tilaamani ruoan,
tupsahti tarjoilija taas luokseni ja kysyi:
Are you finish?
Viisastuneena vastasin: No! Hungary!


Ikä

Kysyin kaverilta, kuinka vanha hänen koiransa on?
- Viisivuotias.
- Eikös se ollut viisivuotias jo kolme vuotta sitten?
- Se on narttu.


Sukurutsaista porukkaa

Nuorukainen oli lähdössä naisiin ja pyysi siskoltaan rahaa lainaksi. Sisko
totesi, että mitäs rahoja hukkaat naisiin, voithan tehdä temput hänen
kanssaan. Ja näin myös tekivät he. Nuorukainen tokaisi kohta:
-Sullahan on hyvä vittu, parempi kuin äidillä.
-Niin se isäkin sanoo, vastasi sisko.


Sulo ja kärsä

Sulo oli kelteisillään kotilaiturilla paistattelemassa päivää. Saadakseen
suloisen Pohjolan auringon lämpöä myös selkäpuolelle hän kääntyi
päinmakuulle. Laiturin laudoitus oli sen verran harva, että Sulon meisseli
solahti väliin ja roikkui siellä houkuttelevasti - niin houkuttelevasti,
että laiturin alla köllöttelevä metrinen hauki ei voinut vastustaa
kiusausta. Se ponkaisi vedestä ylös ja napsautti leuat lujasti kiinni
nahkahissiin. Sulo ponkaisemaan ylös tuskasta huutaen, mutta hauki ei
irroittanut otetta.


Hauki oli niin iso, että se ei mahtunut laudoituksen välistä. Näin fagotti
joutui ylivoimaisen rasituskokeen uhriksi ja katkesi jääden hauen leukoihin.
Hauki tipahti takaisin järveen jordelli suussaan, ja lähti lounastamaan
perheen kanssa. Sulo ambulanssissa sairaalaan aivan epätoivoisena tyyliin:
"Ei ole slandia enää! Mikä eteen!?" Kirurgi rauhoittelemaan, että kyllä
tässä vielä eteen ottaa, ja kertoi "Meillä
on tällainen uusi metodi" ja otti pakastimesta nuoren elefantin kärsän,
pauttiarallaa 40-senttisen. Kirurgi tikkasi kärsän Sulon nivusiin, ja kaikki
meni hyvin - veri rupesi kiertämään.

No, parin kuukauden päästä Sulo oli treffeillä hehkeän neidin kanssa. Jo
illallispöydässä housuissa alkoi tuntua painetta, mutta koska ompeleet
aristivat vieläkin, oli Sulon avattava vetskari. Salamannopeasti kärsä
ponnahti esiin, nappasi leipäkorista sämpylän, ja vilahti takaisin
housuihin. Neiti oli haltioissaan: "Voi jumpe! Voitko tehdä tuon uudestaan?"
Sulo vastasi: "Muuten kyllä, mutta kun perseeseen ei mahdu toista sämpylää."


SUo, kuokka, Jussi ja kännykkä

Olipa kerran suo, kuokka, Jussi ja kännykkä.
Suon laidalle päästyään Jussi sylkäisi käsiinsä ja kohotti kuokan
korkealle päänsä yläpuolelle. Juuri alkaessaan iskea kuokkaansa,
kännykkä soi.
- Haloo
- Mie täällä vaan. Joko löysit sen suon? Muori kysyi.
- Joo löysin.
- Ai no hyvä. Ei mulla muuta asiaa ollukkaan, heippa (klick)
No, Jussi sylkäisi uudestaan käsiinsä ja kohotti kuokan korkealle
päänsä yläpuolelle. Juuri alkaessaan iskeä kuokkansa suohon,
kännykkä soi taas.
- Mitä?
- Muistitko sie ottaa sen kuokan mukkaan? Muori kysyi.
- Muistin muistin..prkle. Jussi vastasi hiukan tuohtuneena (klick.
Jussi sylkäisi kolmannen kerran käsiinsä vähiksi menneitä sylkiään
ja kohotti kuokan korkealle päänsä yläpuolelle. Jussi saikin kuokan
kiihotettua kovaan vauhtiin kohti suota kun kännykkä soi kesken iskun.
Jussi ei pystynyt enää pysäyttämään kuokkaa vaan häiriintyneenä
kännykän pirinästä, löi toisen jalan kaikki varpaansa poikki. Jussi
karjaisi ja kiroili kuin perseestä väkisin revitty teini-ikäinen sikiö
ja piteli kaksin käsin vertavuotavaa jalkateräänsä.
Kännykkä soi yhä.
Jussi otti verisellä kädellään kännykän käteensä ja huusi:
- Kuka pERKELE sielä nyt on?
Muori vastasi:
- No mutta Jussi, miksi olet nuin pahalla päällä? Tiedäthän sinä,
että rakastan sinus niin kovin paljon. Halusin vaan sanoa jotta olethan
varovainen sen kuokan kanssa. En halua, että lyöt sillä itseäsi jalkaan.


Suomalainen ja ruotsalainen

Suomalainen ja ruotsalainen kinasivat siitä, kumman äidinkieli
kuulostaa kauniimmalta. Koska selvyyttä ei saatu, pyysivät he
englantilaisen sovittelijaksi.

Hetken mietittyään päätti englantilainen lausua runon, jonka
suomalainen ja ruotsalainen sitten kääntäisivät omalle kielelleen.
Näin hän voisi päättää kumpi kuulostaa kauniimmalta, suomi vai ruotsi.

Englantilainen lausui valitsemansa runon:
"Island, island, grassy island, grassy island's bride"

Suomalainen käänsi:
"Saari, saari, heinäsaari, heinäsaaren morsian"

Sitten oli ruotsalaisen vuoro:
"Ö, ö, hö-ö, hö-ö's mö"


Suomalainen on paras....

Ranskalainen, italialainen ja suomalainen mies vertailivat taitojaan
rakastajina ja kertoivat kuinka suuren vaikutuksen he ovat pystyneet
tekemään naiseen.

Ranskalainen aloitti: Tarjosin naiselleni osteri-illallisen, jonka jälkeen
juotiin shampanjaa ja johdattelin hänet silkkilakanoin peiteltyyn
vuoteeseen. Siellä hieroin hänet kauttaaltaan tuoksuvalla öljyllä ja kun hän
oli äärimmilleen kiihottunut aloimme rakastelun joka jatkui koko yön.
Nainen kiljui nautinnosta ja vielä seuraavana iltanakin hän ei saanut sanaa
suustaan - huokaili vain onnellisena.

Italialainen yritti pistää paremmaksi: Mekin söimme mitä parhaan
aterian,joimme parhaita viinejä ja menimme loisteliaaseen sviittiin, jonka
parvekkeen alla orkesteri soitti romanttisia säveliä.
Tanssimme kuun valossa ja riisuin tanssiessamme naiseni ja itseni hitaasti
vaatekappale
kerrallaan. Menimme sänkyyn ja valelin naiseni kokonaan hunajalla ja nuolin
sen sitten nautinnollisen hitaasti pois hänen iholtaan ja sen jälkeen
rakastelimme rajusti ja jatkoimme sitä koko viikonlopun.
Kun maanantaiiltana soitin naiselle hän alkoi oitis nautinnollisesti
voihkimaan kuullessaan ääneni.

Suomalainen kertoi sitten omat saavutuksensa: Tulin kalareissulta kotiin
pienissä kaljoissa ja vaimo oli juuri passelisti peppu pystyssä pyyhkimässä
sohvapöytää. Ei kun sepalus auki ja akalta mekko ylös ja housut alas ja
pökköä pesään. Parin minuutin päästä kun homma oli ohi jätin äimistyneen
akan jatkamaan siivoomistaan, pyyhin vehkeeni
olohuoneen verhoon ja menin hakemaan olutta jääkaapista.
Hommasta on nyt kaksi viikkoa, mutta vaimo huutaa suoraa huutoa vieläkin,
aina kun minut näkee...


Avaruudessa

Suomalaisen, Japanilaisen ja Venäläisen oli tarkoitus
mennä 2:ksi vuodeksi maata kiertävälle avaruusasemalle,
jokainen sai ottaa mitä halusi kunhan paino ei ylitä 85 kiloa.
Suomalainen otti 82 kiloisen vaimonsa.
Japanilainen otti sallitun määrän englannin ja kreikan oppikirjoja.
Venäläinen otti sallitun määrän sikareita ja tupakkaa.
2:n vuoden päästä avaruuslento oli ohi ja ensin raketista tuli ulos
Suomalainen vaimonsa ja kolmen pienen vauvan kanssa, kansa hurrasi.
Sitten tuli ulos Japanilainen, hän puhui mikrofonin avulla kansalle
sujuvaa kreikkaa ja englantia, jälleen raikuvat aplodit.
Viimeisenä tuli Venäläinen joka ryntäsi mikrofonin ääreen ja huusi
mikkiin: "Onko kellään tulitikkuja tai sytkäriä!?"


Kilpailu

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kenellä seisoo
pisimpään.

Pendolino voitti.


Suomen wince

Kaksi tamperelaista metsästäjää tapasi toisensa Koskipuistossa
koirankusetuksella. Toisella oli ajokoira ja toisella pystykorva.
Ajokoiramies aloitti rupattelun:
- Tiäräksää, mikä on Suamen Manchesteri?
- Niimmikä sanoit?
- No Suamen Manse?
- Tampere tiätysti. Mutta sanossää, mikä on Suamen Wince?
- Niimmikä sanoit?
- No Suamen Winchesteri?
- En tiärä.
- No son tämä pystykorva, tiätysti.


Suomi framilla

Halosen Tarja teki valtiovierailun Japaniin.
Hän kyseli hieman hermostuneena Pentiltä,
miten etiketti menee? Miten esimerkiksi kunniakomp-
panian edessä käyttäydytään?
- No katsot vaan niitten solttujen päiden ylitse.
- Ai. Miksi?
- Ettei kaksoisleuka näy!
- Äsh sinun kanssasi! No, täytyyköhän minulla
olla hattu päässä vai voinko olla avopäin?
- Kun edellinen SDP:läinen presidentti kävi Ruotsissa
valtiovierailulla, niin se oli ainakin avohaavapäin.


Suomi-savo

Suomi: "korvaan toki teidän päällenne kaatamani oluen"
Savo: "jos vuan neetille passoo
korvoon luonossa
kun tuntuu hoosut jo olovan märkänä"


Suositus

Pomo mietti, mitä voisi kirjoittaa laiskan työntekijän pyytämään
suositukseen niin, että tämä saisi töitä muualta, mutta ettei tulisi liikaa
valehdeltua. Lopulta hänellä välähti!

-"Jos saatte hänet työskentelemään yrityksessänne, on hänestä Teille
varmasti paljon hyötyä."


Sur-rur

Unihoureessani näin hieromasauvan, joka kertoi
olevansa naisen re-inkarnaatio.
Näin se jutteli:

Ensin surraan, kun elämässä ei ole miestä!

Sitten surraan, kun miehessä ei ole elämää.


Suruaika

Mies luki lehteä. Vaimo käveli ohi mustissa sexyissä alusvaatteissa. Mies
katsoi ja kysyi: "Onko meillä suruaika?" Johon vaimo: "Joo meil on kuollu
mulkku talossa!"


15.1.06

Juhannus

Tänä juhannuksen ei sit ryypätä. Juttuhan on simmone, ettei
juhlatunnelma ain tartte ryyppäämist. Voi sitä pittä muutenki
hauska: juara kaffet ja muistella mennei simmottis lunkiste, vai kui?

Jos KUITENKI ryypätä, niin ryypätä iha vähä vaa. Oteta korkeintas
yhret tai kahret ja maistella niit hittaste niinku herrasmiähet. Sit
voira otta vaik jotta viini, ettei ain koskist tai votka kauhioi
määri.

Jos KUITENKI ryypätä paljo, niin ei ainaka ruveta laulama. Se on
simmottis ku juavuksis oleva ihmine laula, nii ei sitä kukka
mielelläs kuuntel. Eli ei sit lauleta, olla juavuksis vaa. Jos
KUITENKI ruveta laulama juavuksis, niin ei lauleta mittä härskei
värssyi. Ei se loppuje lopuks ol mittä hauska, et ain tartte olla
nii härski, voi sitä juavuksis olla siivoste vaa.

Jos KUITENKI lauleta härskei värssyi, niin ei lauleta niin kovi, et
joku naapuri tai isäntä tule valittama.

Jos KUITENKI tulla valittama, niin pyydetä silt vaa iha kiltiste
antteks, eikä ruveta tappelema. Mut jos KUITENKI ruveta tappelema,
niin tapella simmottis iha vähä vaa, ettei tul mittä yleist mellaka.

Mut jos KUITENKI tule simmone yleismellakka, niin lähretä aikonas
pakko, ettei koko viikolopp men iha piäle.

Jos koko viikolopp KUITENKI menee iha piäle, niin ei sit ryypätä ens
juhannukse yhtää!


Häissä

Pikkutyttö kysyy häissä äidiltään: "Miksi morsian on pukeutunut valkoisiin?"
Äiti vastaa: "Koska valkoinen on ilon väri ja tänään on hänen elämänsä onnellisin päivä"
- "Miksi sulhanen on sitten pukeutunut mustiin?"


Hätä koulussa

Pikku poika oli muuttanut turusta Suomeen ja istui nyt ensimmäistä
kertaa uudessa koulussa. Kesken kaiken tuli kova pissahätä ja poika pyysi
opettajalta lupaa mennä vessaan. Tottakai lupa annettiin ja poika meni
ulos, tullen viiden minuutin päästä takaisin ja valittaen "en löydä
sitä". Opettaja piirsi taululle koulun kartan ja näytti sen avulla missä
wc oli. Poika kiitti ja lähti uudelleen, mutta tuli jälleen takaisin
valittaen ettei löydä sitä. Tällä kertaa opettaja pyysi erästä toista
poikaa lähtemään turkulaisen mukaan ja näyttämään missä wc on, ja pojat
menivätkin ulos. He palasivat viiden minuutin kuluttua ja menivät
istumaan pulpetteihinsa. "No, löytyikö?" kysyi opettaja. Tähän
suomalainen lapsi selitti: "Kyllä se löytyi, hänellä oli vahingossa
alushousut väärinpäin jalassa".


Hääyö

Kalle vietti hääyötä ja vaikka kyseessä oli tälläinen harvinanainen yö, ei
malttanut olla nappailematta viinaa. Alkuvauhti oli sen verran vauhdikasta,
että morsio ajatteli naimisen jävän kokonaan tekemättä.
Kallen käydessä vessa-asioilla morsian piilotti pullon. Kalle palasi
vessasta ja hapuili pulloa vakiopaikaltaan käsiinsä.
-Jumalauta, täällä on käyty, hihkaisi kätensä hapuillessa tyhjää.
Oven takana kuului nuorenparin touhuja vakoilevan anopin ääni:
-Ei oo käyty, ei varmasti, me ollaan vaan semmosta isovittusta sukua.


Hääyöaie Pohojanmaalta

Kirkonmenojen jäläkehen tanssittihin tuvas polokan tahtihin. Haitarit
soivat ja viulut vonkuuvat. Aikansa ku hääpari tanssi, päättivät morsian
ja suluhanen siirtyä omalle puolellensa.

Sulhasen äitee, anoppi, tuli vähä mietteliähäksi...
mahtaakohan se meirän Juhani ny kumminkaa tietää mitä pitää
teherä...Anoppi oli vähän kainoonluontoonen, eikä ollu oikeen keherannu
seliittää ku vähän ymmyrkääsesti jotaki kukista ja mehilääsistä. Ja
anoppi muisteli, jotta vaikka se Juhani kävi jo nelijääkymmentä, niin ei
se ollu tainnu paremmin naisis käyrä- ei ainakaa mitää juttuja ollu koskaa
ollu liikentehes.

Niimpä anoppi päätti mennä kuuntelemahan oven taakse sitä, mitä kamaris
tehtihin. Jos rupiaas vaikuttamahan siltä, jotta apua tarvittaas, niin
sitte vois vähän huikata.

Juhani totta tosiaan hikooliki siä omalla puolellansa. Ja miettii jotta
mitäs ny...ai niin se muisti.....Naiset tykkää jos on puhuras, ja niinpä
Juhani kehuu menövänsä hyysis
käymähän. Taloo oli rempattu morsianta varte, ja nuoremparin päärys oli
tietysti uus komia tupahyysi. Sinne Juhani sukelti, ja rupes pesemähän
ittiänsä.

Ja se pesi ja metras, ja metras ja pesi. Ja se kesti. Morsiammelle tuli
sillä aikaa, ihan suorahan sanottuna, jumalatoon paskahätä. Ja Juhania
vain ei kuulunu hyysistä. Morsmaikkoo ei millää keherannu lähtiä taloon
toisehen päätyhyn takaasi toisehen hyysihin - mitä se juhulaväkiki
ajattelis, jos hän ny takaasi menis? Jotta kränää jo on tullu? Kamaris oli
isoo fiikus, mitäs jos prysähyttääs sen juurelle? Ei, ei ... haju tuloo
läpi.....morsian katteli klasiaki, saiskohan siitä pyllistettyä. Pihalla
oli näköjänsä joitaki ihimisiä, no ei onnistu sekää.

Paskahätä se vaan koveni, oikeen mahahan otti jo. Silloon se morsian
muisti, jotta silloli Keskisen ehejä muovipussi tavarooren joukos. Se
päätti ottaa sen, ja paskata sinne pussihin. Ja niin se sitte tekiki. Ja
pisti pussin lujaa solomuhun ja takaasi tavarooren joukkohon, ja kannen
kii. Klasi vaan raollensa, jotta haju katuaa. Pussin vois sitte aamulla
vierä suoraa pannunpesähän! Huh, kyllä helelepotti!

Juhaniki tuli jo täs vaihees lotraamasta, putipuhtahana, ja morsian lähti
vuorostansa pesemähän hampahiansa. Juhanin hermostus oli vain lisääntyny
hyysis olles. Se rupes miettimähän, jotta mitäs
herrajumala ny sitte. Riisuusko? Jos menis vaikka sänkyhyn peittojen alle
valamihiksi. Ei ei... se luuloo, jotta moon ihan seksihullu. Laittaasko
pyjaman.... olisko seki vähä tyhymää... moon näillä kalasariilla, non
uurekki kerta... joo sitte se keksii! Jos mää purkaasin morsiammen
tavarat kaappiihin valamiksi, niin sitte se varmahan ilostuus! Ja siitä
päästääs halaamahan! Sempä teenki!

Juhani rupes purkamahan sitä laukkua. Kuului vaatteeren kahinaa,
puhkumista ja äheltämistä. Herrajumala kun nöitön palijo! Aikansa
pureettua Juhanille tuli sitte tietysti sellaanen Keskisen muovipussi
vastahan, joka oli pehemiä, lämmin ja tiukasti solomus. Juhani sitä
ihimettelemähän...mikäs tää ny oikeen on? Ja aukaasi sen ja kauhia haju
levahti silimille ja Juhani huuti peliästynysenä:

"Mitä kristusta, tämön paskaa täynnä!!!!"

Yhtäkkiä tuli ihan hilijaasta..... sitten anopin ääni kuuluu oven takaa
vienosti:
"Son väärä reikä! Pitää yrittää keskemmältä!"


Ihmeiden aika ei olekann ohi

Tutkittuaan nuoren naisen vanha kokenut gynekologi sanoi lempeästi:
- No niin, pikku rouva, kun tänä iltana taas tapaatte miehenne...
- Minä en ole naimisissa, nainen keskeytti.
- Tuota - khm - kun kohtaatte sulhasenne...
- En ole kihloissakaan, tuli äskeistä napakammin.
- Tarkoitan, kun kohtaatte poikaystävänne...
- Ei minulla ole poikaystävää enkä muutenkaan ole missään tekemisissä
miesten kanssa, nainen tulistui.
Vanha gynekologi kääntyi katsomaan ulos ikkunasta ja viipyi sen ääressä niin
pitkään, että nainen lopulta hermostui.
- Mitä te oikein tuijotatte ikkunasta ulos? nuori nainen kivahti.
Vanha gynekologi pudisti päätään.
- Minä odotan. Viimeksi kun tällainen tapaus sattui, silloin idästä nousi
taivaalle suuri tähti...


Ihme ja kumma

Mies tuli baarin WC:stä, ja touhotti kaverilleen:
- Kuule, siellä oli kaksi neekeriä kusella samaan aikaan kuin minä,
ja usko tai älä, niin sillä toisella oli ihan valkoinen jorma!
- Höh, ei ne mitään neekereitä ole. Ne on kaivosmiehiä, ja se
toinen käy aina ruokiksella kotona syömässä!


Ihmetys

Vaimo kysyi mieheltään, miten tämä oikein oli tullut rakastuneeksi häneen.
Mies vastasi:

-Ai, sinäkin olet ihmetellyt sitä samaa kaikki nämä vuodet.


Ihmissuhdeoppia Pohjanmaalta

Pohjanmaalainen nuori isäntä oli mennyt naimisiin ja lähti ajamaan
hevoskärryillä kotitaloaaan kohti nuoren morsiamensa kanssa. Vähän matkan
päässä hevonen alkoi hidastella ja vikuroida. Isäntä sanoi:

-S'oon ensimmäinen varootus.

Matka jatkui, mutta hetken kuluttua hevonen äksyili taas.

-S'oon toinen varootus, lausui isäntä.

Taas ajettiin, mutta eikös hevonen taas heittäytynyt omapäiseksi. Isäntä
kaivoi luodikon penkin alta ja lasautti hevosen hengiltä. Morsian kauhistui
ja huudahti:

-Mitä sinä nyt noin? Oli vielä niin komia hevoonenkin!

S'oon ensimmäinen varootus, ilmoitti isäntä.


Mummot tupakalla

Kaks vanhaa mummoo oli kaatosateessa tupakalla.
Toinen valitti kun tupakat kastuu.

Toinen kaivo kortsun esiin ja laittotupakan sen sisälle.

Toinen tuumas että olipa hyvä idea ja meni ärrälle ja pyysi kortsuja.

Myyjä kysyi et minkäs kokone pitäs olla?

Mummo vastas et sellanen et se käy kamelille!