10.3.06

Naisen synnytyskivut

Nuori rouva oli saamassa
ensimmäistä lastaan. Häntä
pelotti kuitenkin
kovasti tulevat synnytyskivut.
Koska lääkärit eivät voineet
auttaa siinä,
hän meni ihmeparantajan luo.
Ihmeparantaja sanoi, että hän ei
pysty
poistamaan kipuja kokonaan, mutta
hän voi siirtää ne lapsen isän
kannettavaksi. Nainen suostui
tähän. Kun synnyttämisen aika
sitten tuli,
oli synnytys täysin kivuton.
Rouva oli helpottunut mutta
samalla levoton
miehensä puolesta, sillä hän ei
ollut kertonut tälle lainkaan
sopimuksestaan ihmeparantajan
kanssa. Kun mies sitten tuli
aamulla
katsomaan vaimoaan ja lastaan,
nainen kysyi huolissaan:
- Kärsitkö kovasti viime yönä
puolestani, kultaseni?
- Päinvastoin, nukuin kuin tukki.
Vaikka naapuri kyllä kiljui kuin
pistetty sika koko yön.


Toivomus

Mies kulki yksinään rannalla ja löysi pullon lojumassa hiekassa. Hän kurkottui poimimaan pullon ja veti korkin ulos. Savupilven keskeltä tuli esiin henki. Henki kiitti nopeasti miestä vapaudestaan ja tarjosi miehelle kolme toivomusta.
- Tuota, olen aina halunnut käydä Hawaijilla, mutta pelkään lentämistä ja laivamatka saa minut huonovointiseksi. Jos sinä tekisit minulle tien Hawaijille?
- Tuota, siinä on paljon tekemistä jopa minulle. Kaikki pylväät, jotka pitävät tien ylhäällä ja tarvitaan tonneittain tavaraa. Se voi kestää jopa kuukausia. Etkö voisi toivoa jotain muuta. En usko pystyväni siihen, vastasi henki.
- Okei sitten. Olenkin aina halunnut ymmärtää naisten ajatusten juoksua. Opeta minut siis ymmärtämään naista.
- Halusitko siihen tiehen 2 vai 4 kaistaa? sanoi henki nopeasti.


Tytön koulumatka

Pieni tyttö käveli yksin koulusta kotiin, kun auto pysähtyi hänen kohdalleen:
- Hei, saat tikkarin, jos tulet kyytiin!
Tyttö ei ollut huomaavinaan, mutta auto seurasi hänen vierellään.
- Saat kaksi tikkaria, jos tulet kyytiin!
Tyttö jatkoi matkaansa ja auto seurasi vierellä.
- Saat kolme tikkaria, jos tulet kyytiin, houkutteli mies autosta.
Viimein tyttö pysähtyi ja sanoi:
- Kuule isä, jos sinun kerran piti välttämättä ostaa Lada, niin ajele yksin vaan.


Kallen koulu

Kalle tuli koulusta. Isä kysyi:
- Mitä tänään oli koulussa?
- Kemiaa.
- No, mitäs opitte?
- Miten räjähdysaineita valmistetaan.
- Jaaha, no mitäs huomenna on
koulussa?
- Missä koulussa?


Opettajan kysymys

Opettaja kysyy oppilailtaan, millä puolella sydän on ?
- Minä tiedän, vastaa Pikku-Kalle, sisäpuolella.


6.3.06

Miksi alkoholia tulisi tarjoilla työpaikalla?

14 syytä, miksi alkoholia tulisi tarjoilla työpaikalla:


1. On hyvä syy tulla aamulla töihin ajoissa.

2. Stressi vähenee.

3. Kommunikointi on rehellisempää.

4. Palkkasummasta valittaminen vähenee.

5. Krapulan takia ei tarvitse jäädä pois töistä.

6. Lämmityskuluissa syntyy säästöjä.

7. Töihin tullaan mieluummin kimppakyydillä tai
joukkoliikenteellä, joten pysäköintitilaa tarvitaan vähemmän.

8. Työpaikkaan tyytyväisyys lisääntyy.

9. Lomien tarve vähenee, koska tullaan mieluummin töihin.

10. Työkaverit alkavat olla mukavampia.

11. Palavereista tulee mielenkiintoisempia.

12. Ylitöitä tehdään mieluummin, koska ei ole kiire töitten
jälkeen kapakkaan.

13. Omia ideoita kerrotaan helpommin.

14. Työn jälki näyttää sitä paremmalta, mitä enemmän
tarkastelija on juonut.


12 Asiaa, joita et haluaisi kuulla

1. Uituasi puoli tuntia
uimahallissa olet saanut elimistöösi puoli litraa
virtsaa.

2.
Keskimääräisen päivän aikana kosketat viittä penistä esim.
ovenkahvojen
kautta.

3. Keskimäärähenkilö saa vuoden aika vatsaansa n.12
"genitaalikarvaa"
pikaruuissa makkarakioskilta.

4. Vuoden aikana nielaiset
n. 14 hyönteistä nukkuessasi.

5. Vuodessa kättelet n. 11 miestä jotka juuri
ovat masturboineet ja
unohtivat
pestä kätensä.

6. Vuodessa kättelet n.
kuutta naista jotka ovat tehneet saman kuin miehet
numerossa 5.

7.
Useimmat miehet eivät pese käsiään vessassakäynnin jälkeen.
Ajattele
tätä
kun syöt pähkinöitä baaritiskillä.

8. Tavallisissa
hääjuhlissa sinulla on sadasosan mahdollisuus saada
herpestartunta joltakin
häävieraista.

9.. Päivässä sisäänhengität n. litran toisten
anaalikaasuja.

10. Hammaslääkärit suosittelevat että hammasharjat tulisi
säilyttää ainakin
2m
etäisyydellä wc-tuolista
etteivät huuhdellessa lentelevät mikrobit tartu
siihen.

11.
Vietät n. 6 kk elämästäsi vessassa.

12. Kynsien pureminen on verrattavissa
wc-istuimen nuolemiseen.