13.1.06

Moi

Ei päivityksiä viikonloppuna, koska en ole kotona :)


12.1.06

Rehellisyys

Alokkaat pääsivät ensimmäiselle iltalomalle ja päättivät porukalla juhlia tapausta. Tyttöjä oli niukanlaisesti, mutta lopulta löytyi yksi, joka "avautui" koko ryhmälle.
Kävi kuitenkin hassusti:- tyttö pamahti paksuksi ja haastoi koko porukan loppusodan jälkeen oikeuteen saadakseen lapselleen isän.
Jääkärit pitivät keskenään neuvonpitoa ja porukan älypää Mäkelä keksi oivan ajatuksen: jos kaikki tunnustaisivat, ketään ei voisi tällöin määrätä syylliseksi!
Tuli käräjäpäivä ja sotamiesjoukko asteli sisälle oikeustaloon. Mäkelä kutsuttiin ensimmäisenä tuomarin eteen.
- Tunnustatteko isyytenne? tuomari kysyi.
- Kyllä, Mäkelä vastasi.
- Minä olen maannut tuon tytön kanssa.
- Hienoa, että maailmassa vielä on rehellisiäkin ihmisiä, tuomari säteili.
- Istunto on päättynyt. Te muut saatte palata kasarmille . ..!


Rintamalta lomalle

John oli ollut yhdeksän kuukautta Irakissa sotimassa ja sai vihdoin lomaa.
John kirjoitti vaimolleen kirjeen:
"Rakkaani, saavun lentokentälle sunnuntaina, mutta varoitan sinua etukäteen.
Sinun on parasta varata hotellihuone jostain ihan läheltä"

Juuri ennen lähtöään, John sai kirjeen vaimoltaan:
"Rakkaani, olen vastassa sinua, mutta varoitan sinua etukäteen.
Sinun on parasta olla ensimmäinen mies, joka tulee koneesta ulos"


Ripuli

Päiväkodissa: - Meidän isällä on ripuli!
- Mistä sinä sen tiedät?
- No kun äiti huusi yöllä että "eikö se paska jäykisty"!


Rissanen

Olipa kerran mies nimeltä Rissanen. Hän oli tehtaassa siivoojana. Kerran
tehtaaseen tuli George Bush vierailulle ja johtaja esitteli hänelle
paikkoja. Kun Bush huomasi Rissasen hän sanoi: "Moro Rissanen, mitä äijä?"
Johtaja ihmetteli tuota ja kysyi Rissaselta mistä tämä voi Bushin tuntea. Ja
siihen Rissanen vastasi että ollaan käyty yhdessä golffaamassa. Myöhemmin
Putin tuli tehtaaseen vierailulle ja johtaja
esitteli tälle paikkoja jolloin Putin huomasi Rissasen ja huusi:
"Moro Rissanen! Mitäs äijä?" Ja johtaja oli ihan äimänä, mistä tuo Rissanen
voi Putininkin tuntea? Ja tuohon Rissanen vain sanoi: "Käytiin joskus
yhdessä kylpylöissä." Sitten Rissanen sanoi: "Tunnen minä muuten Paavinkin."
Tuota johtaja ei sentään uskonut, ja ehdotti Rissaselle että lähdetään
Vatikaaniin ja se kumpi on oikeassa maksaa matkat. Rissanen suostui ja
niinpä he lähtivät. Vatikaanissa he menivät katsomaan kun Paavi piti
puhetta. He seisoivat ihan takarivissä mutta Paavi huomasi heidät silti ja
huusi: "MORO RISSANEN! Tuu tänne pitämään mun kanssa puhetta!" Ja niinpä
Rissanen meni ja kun hän tuli takaisin, hän löysi johtajan tajuttomana
lattialta. Hän elvytti johtajan ja kysyi: "Ei kai se nyt noin kamalaa ollut
että minä Paavin tunnen?" Johtaja sanoi et ei se niin kamalaa ollut mutta
tossa oli pari
kiinalaista jotka kysyivät, että kuka tuo pipopäinen jätkä tossa Rissasen
vieressä on?


Ristisanatehtävä

Miehet ratkaisivat ristisanatehtäviä:
- Naisen elin, 5 kirjainta, alkaa v:llä?
- Pysty- vai vaakasuoraan?
- Vaakasuoraan.
- No sitten en tiedä.


Rosvon kohtelu USA:ssa

USA:ssa sattui, että Rosmo-Robert pidätettiin.
Hänelle luettiin hänen oikeutensa, ja muistutettiin, että
" Kaikkea mitä hän sanoo, voidaan käyttää häntä vastaan."
Rosmo-Robert´in ilme kirkastui:
" Ursula Andress, Marilyn Monroe, Pamela Anderson, Dolly Parton..."


Rosiksessa

Kalle oli oikeudessa vaimonsa taposta.
- Herra tuomari, ajatelkaa asiaa siltä kannalta, että oli paljon parempi
tappaa akka kerran, kuin uusi mies joka viikko.


11.1.06

Ruokatunti

Kani halusi päästä panolle ja päätti suunnistaa eläinten ilotaloon.
Koska kaikki kanimimmit olivat varattuja,
pyysi kani tiikeriä pantavakseen. Tiikeri oli kuitenkin keikalla
ja niinpä kani pyysi seuraavaksi leijonaa. Leijonakin oli keikalla,
kas kun sirkus oli kaupungissa.
Bordelliemäntä kertoi boan olevan ainoa vapaana oleva.
Kani mietti hetken ja tuli siihen tulokseen, että uskoi boan
kykenevän antamaan hurjaa kyytiä.
Kani maksoi 10 euroa ja meni boan huoneeseen. Kun boa näki
kanin tulevan huoneeseensa iski se heti siihen kiinni ja alkoi
niellä kania suihinsa. Bordellin omistaja näki kuitenkin
tapahtuneen ja riensi paikalle.
"Räkäse se ulos, se on poka, et sinä sitä saa syödä.
Se on antanut fyrkatkin jo." Boa pelästyi.
"Mikset varoittanut, minä luulin sen olevan tilaamani päivällinen."
Boa ryhtyi yökkäämään ja sai kuin saikin oksennetua
limaisen kanin mahastaan. Limainen ja puoliksi pökerryksissä oleva
kani ravisteli itseään ja tokaisi: "Huh ottipa rautaisesti suihin."


Ruotsalainen Joulupukki

Miksi Amerikassa luullaan, että joulupukki on ruotsalainen?
-Tavallisessa talossa on ainakin kaksi ovea ja kymmenen ikkunaa, mutta silti
pukki tulee sisään savupiipusta.


Ruotsalainen oppipoika

Seppä otti ruotsalaisen oppipojan ja neuvoi:
- Sinä seisot siinä moukari valmiina. Minä asetan raudan alasimelle. Kun
nyökkään päätäni, sinä lyöt.
Sepältä jäi vaimo ja kaksi lasta.


10.1.06

Aikamiespojat tiluksillaan

Kaksi Vehkalahdella asuvaa aikamiespoikaa lähti juhannuksena
tarkastelemaan perintömetsiään. Lähdettiin jalan, koska
itärajan viinaa oli jo nautittu ja lisää tultaisiin nauttimaan.

Matkaa oli taitettu kymmenisen kilometriä, kun nuoremman
veljen tuli tarve virtsata. Humalaspäissään kun oli mies rojahti
näreikköön jorma kädessään. Harmiton sattumus sinänsä, mutta
kun sattui kaatumaan kyykäärmeen päälle.

Koska käärme ei ollut asiasta kovinkaan innostunut, se otti
ja puri miehen vehkeeseen.

Purtu mies jäi maahan makaamaan, ja pyysi veljensä soittamaan
sairaalaan.

Lyhennelmä puhelusta:

-Päivää. Velipoikaa puri kyykäärme jortikkaan.

-Päivää päivää. Kannattaisi tuoda velipoika sairaalaan.

-Kun tuo ei onnistu. Olemme kävellen liikkeellä, ja lähin
ajoneuvo on kymmenen kilometrin päässä.

-Jaa-a. Kai teillä nyt kyypakkaus on mukana?

-No ei tullut mukaan.

-Ei teillä sitten tullut mitään teräasettakaan mukaan, että saisitte
viillettyä purrusta kohdasta myrkyn pois?

-Ei tullut mukaan pirtua terävämpää.

-Justiinsa. Se on sitten teidän imettävä myrkky pois.

-Noinko on? Noh, päivänjatkoja vaan sinnekin.

-Mitä ne siellä sairaalassa sanovat, kysy maassa makaava velimies.

-Sie kuolet kohta.


Pojan kyydissä

Poika oli täyttänyt juuri 18 vuotta, ja saanut tuoreen ajokortin. Hän
lähti ensimmäistä kertaa ajamaan isän autolla, ja isä halusi tulla
mukaan. Pojan hämmästykseksi isä meni istumaan takapenkille,
kuljettajan penkin taakse. "Pelottaako sinua, " poika kysyi
huvittuneena. "Ei pelota, " vastasi isä, "mutta aion nyt tehdä samaa
kuin sinä viimeiset 18 vuotta: istua takanasi ja potkia selkänojaasi."


Vuoroin vieraissa

Vimmastunut alkuasukas saapui lähetyssaarnaajan luokse.
-Vaimoni saada valkoinen lapsi. Sinä ainoa valkoinen täällä. Kuinka sinä
selittää asia?
Lähetyssaarnaaja hermostui, mutta päätti yrittää selvitä tilanteesta
vertauksen avulla.
-Katso tuota lammaslaumaa. Satoja valkoisia lampaita, joukossa on vain yksi
musta.
Kuinka selität tämän?
-Hyvä on, hyvä on, alkuasukas pelästyi.
-Sinä ei puhua mitään, minä ei puhua mitään.


Vähemmistövitsi

Amerikkalainen, arabi, suomalainen ja somali olivat junassa. Matka oli pitkä
ja matkalaisia alkoi vaivata tylsyys. Amerikkalainen päätti tehdä jotain.
Hän otti lompakosta nipun seteleitä ja heitti ikkunasta pihalle ja tokaisi:
Meillä riittää näitä! Arabi ei halunnut jäädä toiseksi ja kaivoi öljy
tynnyrin ja heitti pihalle: Meillä riittää näitä. Suomalainen istui ja
somali alkoi ihmetellä ja tokaisi: Etko sina koitta yritta etes?.
Suomalainen tuumi hetken, otti somalin niska-perse otteella ja heitti.
Meillä riittää näitä prkl!


Miksi muslimit ovat terroristeja

Tässä vielä pieni tieto-pläjäys niille, jotka
ihmettelevät, miksi muslimiterroristit ovat niin halukkaita
itsemurhaiskuihin? No, mietipä heidän elämäänsä vähän:
- Ei esiaviollisia sukupuolisuhteita.
- Ei suuseksiä. Ei koskaan. Ei edes silloin.
- Ei viinaa. Ei.
- Ei tv:tä. Ei kaapeli-tv:tä. Ei satelliitti- tv:tä.
- Ei Playboita. Ei aikuisten filmejä.
- Ei tissibaareja. Tissi on lapsen imetystä varten!
- Ei striptease-esityksiä.
- Ei urheilua. Ei minkäänlaista.
- Kaikkien naisten pitää kulkea säkeissä.
- Vähän autoja. Helvetisti kameleita.
- Hiekkaa. Joka paikassa.
- Lisää vain hiekkaa. Ja ihan joka v..tun paikassa.
- Grillaaminen tapahtuu kamelinlannalla.
- Se jatkuva mouruaminen - mitä, onko se musiikkia?

Ei perkele.

Itsemurha ei tunnukaan enää NIIN huonolta vaihtoehdolta...


Vähän alle 6v kihloissa

Kihlapari oli matkalla Savossa ja he yöpyivät maalaistalossa.
Talon emäntä tiedusteli, että onko vierailla lapsia?
Morsian mutisi punastuen, että he ovat vasta kihloissa.
Emäntä kysyi, kauanko olivat olleet kihloissa
ja sai vastaukseksi vähän alle 6 vuotta.
-No, ette te sitten lapsia saakaan,
sillä herra on vissiin niitä kintuille tirskuttajia,
tuumi emäntä.


Yht`äkkiä amerikassa

Amerikkaan muuttanut suomalainen meni lihakauppaan aikoen ostaa sianlihaa,
mutta mies oli kielitaidoton ja keksi ruveta konttaamaan lattialla ja
röhkimään selvittääkseen myyjälle, mitä tahtoi.
- Haluaako herra ehkä sianlihaa? kysyi myyjä suomeksi.
- Ahaa, täällä puhutaankin suomea ja minä kun yritin ihan turhaan selittää
asiani englanniksi.


Turkulaiset sienessä

Kaks turkkulaist naist men autol (Saabill) siene, ja sopiv siin matka
varrell, ett jos eksyvä toisist, ni toine mene autoll ja huutta siält.
Toine sitt ymmärtäs tull huuro suunta. No, eksyvähä ne ja
toine tek, just simottis ku ol sovitt.

Myähemmin turun ko:ssa oikeudessa syytettiin erästä uusmaalaista miestä
väkisinmakaamisesta. Tuomarille mies selitti, mitä oli tapahtunut:
"Kävelin metsässä, kun läheisellä tiellä nainen kailotti
helvetin kovaa":
"Tuu-tän, saapil-lua, saapil-lua "!

Tuamio: Naiselle kahdeksan päiväsakkoa, yllyttämisestä.


Synnytyslaitoksella

Isä saapui synnytyslaitokselle katsomaan esikoistaan. Lääkäri johti isää
osaston läpi kertoen, että lapsi ei syntynyt ihan täydellisenä. Isä näki
ensimmäisessä vuotessa lapsen, jolla ei ollut käsiä ja sanoi: "Ei se mitään
vaikka lapseni on kädetön, rakastan häntä silti, onhan hän minun oma
lapseni". Lääkäri ilmoitti, että ei se ole teidän lapsenne - teidän lapsenne
on täällä pidemmällä. Seuraavassa vuoteessa oli lapsi, jolla ei ollut käsiä
eikä jalkoja. Isä oli hiukan tyrmistynyt mutta sanoi kuitenkin: "Ei se
mitään vaikka lapseni on kädetön ja jalaton, rakastan häntä silti, onhan hän
minun oma lapseni". Lääkäri ilmoitti taas, että ei se ole teidän lapsenne -
teidän lapsenne on täällä pidemmällä. Seuraavassa vuoteessa oli tyynyllä
pelkkä silmä ja lääkäri sanoi : "Tämä on teidän lapsenne". Isä oli jo
melkein sokissa mutta sanoi: "Onhan se minun oma lapseni ja kaikesta
huolimatta rakastan häntä". Sitten oli aika lähteä katsomaan äitiä ja isä
vilkutti vielä lapselleen ovelta:" hei hei oma rakas lapseni". Tähän lääkäri
sanoi: Turha sille on vilkuttaa, se on sokea".


Yllättäen ja pyytämättä

Japanilainen, saksalainen ja suomalainen olivat lounaalla ravintolassa.
Japanilaisen kello alkoi soida, ja hän vastasi kellopuhelimeensa.
Suomalainen tuumasi, että onpas tekniikka kehittynyt pitkälle Japanissa.
Yhtäkkiä saksalaisen sormus alkoi soida, ja saksalainen vastasi
sormuspuhelimeensa. Suomalainen ajatteli, että onpas Saksassa pitkälle
kehittynyt tekniikka. Pian suomalaiselta pääsi mojova pieru, ja hän tokaisi:
- Oho, taitaa olla faksi tulossa


Yönäytös peruttu

Vanhemmat kävivät yöpuulle. Lapset olivat vielä hereillä.
- Kuule mamma, sirkusteltan masto on pystytetty. -Isä sanoi.
- Esitys on peruutettu, sirkuspellen nenästä vuotaa verta. -Äiti totesi.


Yöpaita

Mies meni hienoon putiikkiin ostamaan vaimolleen seksikästä alusasua.
Kauppa oli melko hintava - hinnat vaihtelivat kahdestasadasta aina
viiteensataan asti.
Mitä läpinäkyvämpi alusasu oli, sitä kalliimpi oli hintakin.
Mies valitsi kaikkein läpinäkyvimmän, maksoi 500 ja vei alusasun kotiin.
Hän esitteli asun vaimolleen ja pyysi menemään yläkertaan pukeutumaan siihen
ja esittelemään sitä sitten itselleen.
Yläkerrassa vaimo sain idean :
"Tämä on niin läpinäkyvä, kuin ei olisi mitään päällä.
En pue sitä, vaan esittelen alasti, palautan sen huomenna
kauppaan takaisin, ja pidän rahat itse"
Vaimo tuli alasti portaiden yläpäähän ja alkoi poseerata.
Mies sanoo: "Hyvä luoja! Luulisi, että viidelläsadalla ne edes silittäisivät
sen!"
Mies ei koskaan kuullut laukausta.


Äideistä rakkain

Laulussa lauletaan, että "äideistä rakkain..."
Mutta entä jos haluaa laulaa kyseisen laulu siten, että "äidin" tilalla on
kulta. Miten se sitten taipuu?


Krapula

Heräsin krapulassa stringit silmillä, suu maistui oudolle ja suupielestä
roikkui ohut naru. Rukoilin ensimmäisen kerran elämässäni: - Herra, jos
olet olemassa, anna sen olla teepussi.


Kiskan myyjä

Poika meni ostamaan krunan kiskalta röökiä, ja myyjä oli kysynyt papereita. noh, poika oli 16-vuotinen, mutta silti kuitenkin näytti papereitaan.

myyjä sanoi, että "sorry, 2 vuotta vielä puuttuu.."

poika totesi, että "eiku nää mun paperit on vaan kaks vuotta vanhat"

"jaa, kappas vaan" ja sitten myyjä myi.


Kuumeen mittaus nykymenetelmällä

Vanha mies oli äksy ja vaativa potilas ja alkoi käydä hoitajien hermoille.
Yksi hoitajista sanoi mittaavansa potilaan kuumetta,mutta ei perinteisesti
suusta eikä kainalosta vaan rectumista. Ei auttanut valitus, hoitaja jätti
miehen mahalleen makaamaan ja poistui jättäen oven auki. Sanoi palaavansa
pian.

Aikaa kului ja huoneen ohi kulki naureskelevia ihmisiä. Lopulta yksi
lääkäri jäi ovensuuhun nauraa hohottamaan.

-Ettekö ole ennen nähnyt lämmön mittausta? ärisi potilas.
-Olen olen, vastasi lääkäri, harvemmin vain mittarina käytetään
pitkävartista liljaa.


Naisen ja miehen lauantai-ilta

SIVU AVIOVAIMON PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta - mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme
Achsanilla yhteistä kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla
ystävieni kanssa koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on
loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut
siitä mitään.

Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme
jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän
suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

Kysyin häneltä oliko hänellä murheita- hän vastasi : " Ei tässä mitään."

Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän sanoi,
että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.

Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi
ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei
vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin
hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti
televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.

Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin
kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme,
mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.

Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen
kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.

En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on
katastrofi.


SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA
Lauantai-ilta - Tänään Jokerit hävisi, mutta sainpahan pillua.


Päiväkodissa sanottua

Lastentarhassa jaettiin lapsia kahteen ryhmään.
- Tähän toiseen ryhmään tulevat äidin kullat, sanoi lastentarhanopettaja.
Huomattuaan osan lapsista vetävän naamansa itkuun, lohdutti hän kiireesti
heitä sanomalla:
- Älkää itkekö. Ihan kohta on vuoro myös isän kullilla!


Lyhyt sytyslanka :)

Mies seisoi peilin edessä alastomana ja sanoi vaimolleen: Tässä näet 100 kg silkkaa dynamiittia.
Vaimo: Eikö se ole vaarallista, kun on noin lyhyt sytytyslanka?