16.1.07

Ahtisaari

Taannoin presidenttinä ollessaan huomasi Ahtisaari kannatuksensa eduskunnassa hiipuneen ja niinpä hän päätti asian korjatakseen viedä koko eduskunnan Lappiin laskettelemaan firman piikkiin.

Edustajat laskettelivat, söivät, joivat ja käyttivät surutta veromarkkoja, olihan piikki auki yötä päivää!

Ahtisaari itse ei päässyt kolmeen ensimmäiseen päivään edes ulos, vaan veti ikkunaverhot alhaalla perseet olalle mökissään.

Neljäntenä päivänä Ahtisaari kuitenkin päätti ryhdistäytyä ja kompuroi ulos happihypylle mökin ympäri. Mökin taakse päästyään hän pysähtyi ja näki hankeen kusemalla kirjoitetun tekstin: "Mara on huono pressa!"

Raivo kuohahti ja Mara päätti ottaa keinolla millä hyvänsä selvää, kenen tekosia kusiteksti on! Samalla seisomalla hän kaivoi kännykkänsä esiin ja soitti esikuntaan määräten parhaat kemian asiantuntijat helikopterilla kairaan kusinäytteen ottoon.

Pari tuntia myöhemmin vatkasi valtion kopteri aukealle ja armeijan kemisti alkoi lusikoida kusilunta purkkiin. Vielä muutama valokuva paikalta ja helikopteri hävisi yhtä äkkiä, kuin oli tullutkin.

Viikon kuluttua tuli labrasta tulokset: "Kusi on Ahon, mutta käsiala on Jäätteenmäen..."


0 Comments:

Post a Comment

<< Home