Hurja-Bill

Eräänä päivänä Villissä Lännessä kaupunkiin ratsasti nuori poika pölyisellä
kaakillaan. Kyseli töitä sitten pääkadun saluunasta, kertoi saluunan
omistajalle nimekseen Smith. Kuinka ollakaan, edellinen baariapulainen,
jonka nimi oli Smith, oli haudattu edellisenä sunnuntaina, ja niinpä tänä
nuorukainen sai vapaana olevan paikan. Heti ensimmäisenä työpäivänä juoksi
hengästynyt kaupunkilainen baarin ovelle ja huusi hätääntyneenä, "
Hurja-Bill on tulossa!" Silloin tyhjeni saluuna yhdessä vilauksessa, tupakat
jäivät tuhkakuppeihin ja korttimiesten rahat ja kortit pöydälle. Koko kylä
hiljeni kuin aavekaupungiksi. Nuorukainen päätti kuitenkin esiintyä kuin
tosi mies, eikä lähtenyt tiskinsä takaa mihinkään. Hän ei ollut ihmisiä
aikaisemminkaan pelännyt! Hetken päästä baarin heiluriovet irtosivat
saranoiltaan, ja sisään astui vaatekaapin kokoinen ja härän lailla
mörähtelevä jättiläinen. Tämä oli kuvaamattoman ruma ja pahanhajuinen.
Vyöllä roikkuivat katkaistut haulikot toimitellen colttien virkaa, ja
kädessään hän heilutteli ratsupiiskana toimivaa elävää kalkkarokäärmettä.
Katseensa oli jääkylmä ja muutoin tyystin tunteeton. "Wiskiä", karjaisi tämä
kolossi nuorukaiselle. Nuorukainen kaatoi jättiläiselle lasillisen talon
parasta Wiskiä. Mies kuitenkin huitaisi juomalasin edestään, ja se
pirstoutui pianon kylkeen. "Pullo", mylvähti mies, ja löi nyrkillään
baaritiskin halki koko
pituudeltaan. Nuorukainen ojensi tälle neljännesgallonan kokoisen pullon
Wiskiä, jonka jättiläinen kietaisi -kuten nykyisin sanotaan- ykkösellä
kitaansa. "Lisää", vaati mies. Hän sai heti nuorukaiselta käteensä uuden
pullon, jonka heilautti samalla vauhdilla ahnaisiin, mutta valtaviin
kitusiinsa. Jättiläinen röyhtäisi äänekkäästi, niin että kristallinpaloja
varisi tiskin yläpuolella olevasta kristallikruunusta. Nuorukainen oli
valpas, ja tarjosi kolmatta pulloa Wiskiä. Tällöin loi jättiläinen
nuorukaiseen vihaisen katseen, sanoen: "Ei tässä nyt ehdi ryyppäämään,
hurja-Bill on kuulema tulossa!"